Mummoikäisen käsitöitä sekä kukkia sisältä ja ulkoa.
Kudonta on lempilapseni.
Kommentit ovat tervetulleita,niistä ilostun.
Kuvat ovat omia,joka niitä varastaa,sitä piru rakastaa.
Maatiaisamaryllis
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
Matto
Kudottu tavalliseen palttinaloimeen,kuviot kiintopujotettu,Idea löytyi perllervo-lehdestä.
Kuteena värjättyä vanhaa lakanaa.
Lumista sunnuntaita kaikille.Uusi lumi on vanhan surma sanoo vanha kansa.
Kaunis matto. On se matto vaan niin oma, kun se on itse tehty ja omista kuteista. Saa sellaisen, kun haluaa. Vieläkin muistan sen tohinan ja äänet, kun lapsuudessa kuuntelin maton kudontaa. Mukavaa kevään jatkoa. Ai niin, piti vielä mainita, että langat Espanjassa ovat edullisempia, mutta osa kaikkein halvimpia ei kestä meidän vaatimuksia. Virkkauslangat ovat valikoimiltaan runsaammat. Mukavaa kevään jatkoa.
Hei taas!Vieläkään en onnistu saamaan esille kommenttisi yhteydessä olevaa sähköpostiosoitetta.Odottelen Vuodatuksesta tietoa siitä,mistä sen löydän tai kuinka sen saan esille.
Kaunis matto! On siinä oma työnsä, että tuohon saakka saatu.
VastaaPoistaKauniit värit matossa.
VastaaPoistaMatot ovat mulle hieman kuin kengät kenkäfriikille. Ihastelen ja mielläni vaihtelisin. Kaunis matto, sopii varmasti monen kotiin.
VastaaPoistaKylläpä onkin kaunis matto !
VastaaPoistaKivasti sommiteltu värit ja kuvio :)
Mukavaa alkanutta maaliskuuta ♥
Kaunis matto. On se matto vaan niin oma, kun se on itse tehty ja omista kuteista. Saa sellaisen, kun haluaa.
VastaaPoistaVieläkin muistan sen tohinan ja äänet, kun lapsuudessa kuuntelin maton kudontaa.
Mukavaa kevään jatkoa.
Ai niin, piti vielä mainita, että langat Espanjassa ovat edullisempia, mutta osa kaikkein halvimpia ei kestä meidän vaatimuksia. Virkkauslangat ovat valikoimiltaan runsaammat.
Mukavaa kevään jatkoa.
Hei taas!Vieläkään en onnistu saamaan esille kommenttisi yhteydessä olevaa sähköpostiosoitetta.Odottelen Vuodatuksesta tietoa siitä,mistä sen löydän tai kuinka sen saan esille.
VastaaPoistaKiitos Marsa.Osoite on nyt tallessa ja kommentti poistettu.
VastaaPoistaKaunis, kauniisti kuvioitu matto. :-)
VastaaPoista